Miten sitaatteja käytetään tiedotteessa? Kun vähennät niitä, tekstisi luultavasti paranee

Jaakko Kilpeläinen
Kirjoittaja
Jaakko Kilpeläinen
Julkaistu
16.10.2021

Yksi huonon tiedotteen tai muun tekstijulkaisun yleisimmistä tunnusmerkeistä on sitaattien runsaus. Faktat, jotka voitaisiin kertoa tekstin julkaisijan nimissä, kerrotaan johtajan tai asiantuntijan suulla eli sitaattimuodossa.

Erityisen puuduttavaa luettavaa on sitaattien ja kirjoittajan omien tekstikappaleiden välinen vuoropuhelu, jossa jokainen pariton kappale (ensimmäinen, kolmas, viides jne.) kerrotaan kirjoittajan nimissä ja parilliset kappaleet laitetaan tiedotetta varten haastatellun henkilön suuhun – vieläpä niin, että sitaattien kerrontatyyli ei eroa mitenkään muusta tekstistä.

Lopputuloksena on tekstijulkaisu, jonka yksitoikkoinen, vaihtelematon rytmi tekee siitä aihettaan tylsemmän.

Fiktiivinen esimerkki toimimattomasta sitaattien käytöstä

Toimitusjohtaja Manninen pitää yhtiöön kohdistuvia veronkiertosyytöksiä panetteluna.

”Pidän yhtiööni kohdistuvia syytöksiä panetteluna”, Manninen sanoo.

Mannisen mukaan yhtiön verosuunnittelussa ei ole mitään hälyttävää tai poikkeavaa.

”Päädyimme perustamaan tilimme panamalaiseen pankkiin ihan normaalin kilpailutuksen tuloksena.”

Yhtiön tulevaisuus näyttää Mannisen mielestä lupaavalta.

”Tilauskirja on täynnä vuodeksi eteenpäin ja veromme ovat olleet hyvinkin maltilliset”, Manninen kiittelee.

Sitaatti on enemmän toimintaa kuin tiedonvälitystä

Eräs mm. elokuvia käsikirjoittanut dramaturgi lausui eräällä luennollaan sellaisen nyrkkisäännön, että dialogi on draamassa enemmän toimintaa kuin tiedonvälitystä.

Siksi esim. romaaneissa ei yleensä ole kovinkaan paljon sitaatteja. Kirjoittaja tarjoaa lukijalle suurimman osan tämän tarvitsemasta tiedosta omalla kirjoituksellaan. Sitaattien tehtävä on kertoa jotakin niiden lausujista, ei niinkään todellisuudesta näiden ympärillä.

Samaten esimerkiksi sivun mittaisessa tiedotteessa, jossa on tekstikappaleita kaikkiaan 7–10, useimmiten riittää pari sitaattia. Sitaatteja saisi olla mielellään enintään noin kolmannes tekstistä.

Sitaateilla voit kuvata tiedotteeseen haastatellun asiantuntijan asennetta ja persoonaa.

Ja ne keskeisimmät faktat tiedotteen julkaisija voi kertoa omissa nimissään.

Näin ammattikirjoittaja käyttää sitaatteja

Jos pidät tätä makuasiana, luepa jokin pitkä henkilöhaastattelu laatulehdestä, kuten Imagesta tai Kuukausiliitteestä. Huomaat, että todellinen ammattikirjoittaja viljelee sitaatteja hyvinkin säästeliäästi.

Sitaatit ovat hänelle mauste, ei täyte.

(Poikkeuksena ovat sitaatteihin vahvemmin tukeutuvat juttuformaatit, kuten ns. revolverihaastattelut ja erilaiset minämuotoiset tekstityypit. Mutta jos tekstityyppi ei edellytä sitaattien paljoutta, niitä on syytä vähentää.)

Blogin pääsivulle