Kenelle kannattaa tiedottaa? Älä unohda freelancereita

Jaakko Kilpeläinen
Kirjoittaja
Jaakko Kilpeläinen
Julkaistu
23.3.2021

Mediaviestinnässä merkitystä on sillä, miten viestinsä kohdentaa eli kenelle sen toimittaa. Yksi aliarvostettu kohderyhmä mediaviestinnässä ovat freelance-toimittajat eli sellaiset toimittajat, jotka eivät ole työsuhteessa missään mediayrityksessä.

Freelancerit tyypillisesti työskentelevät useille eri toimeksiantajille. He saattavat kirjoittaa eri aikakaus- ja sanomalehtiin ja tehdä lisäsi radiota ja televisiota.

Freelance-toimittaja saattaa olla halukas ja kyvykäs näkemään enemmän vaivaa viestisi muotoiluun sellaiseksi, että jokin mediatalo ostaa hänen juttunsa.

Työsuhteiset toimittajat ovat tavallisesti kiireisempiä ja saavat enemmän tiedotteita kuin freelancerit, joten heillä on vähemmän aikaa ja intoa keskittyä jalostaa juuri sinun tiedotteestasi perusteellinen juttu.

Freelancer saattaa myös olla helpompi saada osallistumaan tiedotustilaisuuteen, sillä monella freelancerilla on heikko työtilanne ja näin ollen enemmän aikaa. Freelancerit myös työskentelevät yksin, joten mielellään käyvät tapaamassa ihmisiä, kun siihen tulee tilaisuus.

Kirjassani Ansaittu julkisuus kerron lisää freelance-toimittajista, viestin kohdentamisesta heille ja siitä, mistä heidät löytää.

Blogin pääsivulle