Mediaviestintää ja mediahuomiota / ansaittua huomiota / ansaittua näkyvyyttä / ansaittua julkisuutta käsittelevä esikoiskirjani Ansaittu julkisuus – kaikki olennainen mediaviestinnästä lähti kuulemma eilen painoon. Kaupoissa sen pitäisi olla n. 3 viikon päästä eli kesäkuun alussa. Miltä nyt tuntuu, monet… eivät ole vielä kyselleet. Mietin jo silti, miten osaisin vastata siihen päästämättä suustani mitään kulunutta, perhe-elämään liittyvää vertauskuvaa. Mietitäänpä.
Miltäkö tuntuu, kun oma osuus alkaa olla taputeltuna projektissa, johon on käyttänyt työtunteja varmaankin pitkälti yli puolen vuoden edestä, haastatellut ja taustajututtanut reilusti yli sataa asiantuntijaa, penkonut satoja kirjallisia ja audiovisuaalisia lähteitä ja kiteyttänyt kaiken tuon informaation plus oman 18 vuoden joukkoviestintäkokemuksensa 324-sivuiseksi teokseksi?
(Kun katson joidenkin vastaavien teosten vähän suppeampia lähdeluetteloita, mieleen tulee että olisin voinut päästää itseni vähemmälläkin, kohdentaa resursseja tehokkaammin tms. Hullu paljon työtä tekee jne, voisi joku sanoa. Mutta tällainen laiskan miehen perfektionismi nyt vaan on minun juttuni: aina ei viitsitä tehdä, mutta sitten kun tehdään, tehdään niin hyvin kuin osataan.)
Ainakin toiveikkaalta se tuntuu. Sitä toivoo että viimeisetkin pilkkuvirheet olisi oikolukuvaiheessa onnistuttu eliminoimaan (vaikka luultavasti niitä vielä painetustakin kirjasta löytyy), että teos tavoittaisi kohderyhmänsä mahdollisimman hyvin, että lukijat tykkäisivät lukemastaan ja että tämä kirja kehittäisi mahdollisimman monien suomalaisten valmiuksia mediaviestintään ja sitä kautta parantaisi jossain määrin niitä sisältöjä mitä me mediasta luemme / näemme / kuulemme. Samalla sitä toivoo, että kirja tuottaisi tekijälleenkin aikanaan jotain tuloja ja kiinnostavia työtilaisuuksia.
Tai jos haluat lyhyen vastauksen, niin kiitos, ihan hyvältä.
