Olenkos kertonut, kuinka eräs huono liikeidea aiheutti minulle kymmenen vuoden velkahelvetin?
Okei, ehkä velkahelvetti on vähän liioitellusti sanottu. Kyse on varsin sitkeistä velkojista, joiden kohteena olin kymmenisen vuotta.
Eikä kyseinen huono liikeidea ollut omani, vaan sen velkojaosapuolen.
Kaikki alkoi reilut 10 vuotta sitten, kun eräästä nimetä mainitsemattomasta postimyyntifirmasta soitettiin. Soittaja tarjosi minulle kalsareita pelkkien postikulujen hinnalla (muistaakseni alle 4 euroa). Soittaja vakuutti, että mitään koiraa tähän ei ole haudattuna enkä kalsarit tilaamalla sitoudu mihinkään. Ainoa mitä myöntävästä vastauksestani seuraisi, olisi se, että aina silloin tällöin saisin tältä kalsarikerholta uuden tarjouksen.
En tiennyt tarjous-sanan merkitsevän myyjälle jotain vähän muuta kuin itselleni. Niinpä annoin myyjälle luvan lähettää minulle kalsarit ja sitouduin maksamaan sen postimaksun.
Kalsarit saapuivat ja olivat ihan hyvät.
Ehkä kuukauden, parin päästä saapuivat toiset kalsarit, pyytämättä. Ja niiden mukana lasku. Olin tietämättäni liittynyt jäseneksi jonkinlaiseen kalsarikerhoon, jonka idea on lähettää kuukauden tai parin välein jäsenilleen uudet kalsarit.
Kalsarikerho sitoutti asiakkaitaan samalla tavalla kuin takavuosien valistajien mukaan huumekauppiaatkin: ensimmäinen satsi on ilmainen, sitten oletkin koukussa ja jos maksua ei kuulu, alkavat perintätoimet.
Ilmoitin kyseiselle kerholle, että en halua heidän kalsareitaan. Palautin myöhemmin ne pyytämättä lähetetyt alushousut (avaamattomassa pakkauksessa). Luulin asian olevan sillä selvä. Ei se ollut.
Uusi lasku tuli, ja siinä oli alkuperäisen summan lisäksi myös perintäkulut.
Ilmoitin kerholle, että en aio maksaa heidän kalsareitaan, koska en sellaisia heiltä ollut tilannut. Huijarifirmasta väitettiin, että olin myyntipuhelussa sitoutunut tilaamaan heidän tuotteitaan säännöllisesti. Pyysin saada kuulla tallenteen tuosta myyntipuhelusta.
Yllättäen he lähettivät minulle kyseisen tallenteen. Se vahvisti, että muistin puhelun sisälllön pääkohdat oikein: myyjä oli ainoastaan sanonut, että saisin kyseiseltä firmalta jatkossa ”tarjouksia”; uusista kalsareista ja laskuista ei ollut mitään puhetta.
Kysyin kuluttajavirastosta, tarvitseeko minun tällaisessa tilanteessa maksaa jotain jollekulle. Ei kuulemma tarvitse. Ilmoitin vielä uudelleen kalsarikerholle ja perintäfirmalle, että en aio maksaa heidän laskujaan. Pyysin lopettamaan niiden lähettämisen. Eivät lopettaneet.
Uusia perintäkirjeitä saapui muutama vuodessa, seuraavan 11 tai 12 vuoden ajan. Annoin niiden tulla. Halusin myös nähdä, milloin ne luovuttavat – vai haastavatko oikeuteen vai mitä keksivätkään. Eivät ne mitään keksineet. Uusia karhukirjeitä vain tuli, ja niissä oli aina mukana pieni perintälisä. Summa kasvoi muistaakseni lähelle 200 euroa, kunnes kyllästyin mokomaan paperintuhlaukseen.
Soitin perintäfirmaan ja pyysin vielä kerran, että lopettaisivat laskujen lähettämisen. Perintäfirman tyyppi uhitteli, että en voi vain omalla ilmoituksellani kieltäytyä maksamasta velkojani; nyt olisi parasta maksaa. Lopetin puhelun, ilmoitin asiasta kuluttajavirastoon ja sieltä luvattiin puuttua asiaan.
Perintäkirjeiden tulo loppui. Sen pituinen se.
Tarinan opetus? Ehkä se, että jos liikeideasi on jotain niin typerää kuin kalsareiden lähettäminen asiakkaalle säännöllisesti ihmisille kuukausihintaan, niin sitä liikeideaa kannattaa kenties kehittää sen sijaan, että yrittäisit huijata asiakkaat koukkuusi.
En tiedä, miten kyseisellä firmalla nykyään menee. Googlaamalla sen sivut eivät ainakaan enää löydy netistä. Sen sijaan löytyy vielä esim. tämä keskusteluketju, jonka perusteella kalsarikerho leimautui monen muunkin silmissä huijarifirmaksi, jonka kanssa ei kannata olla tekemisissä.