Kesäkuun 10. päivänä virallisesti ilmestyvä kirjani Ansaittu julkisuus – kaikki olennainen mediaviestinnästä saattaa joidenkin mielestä luvata nimellään melko suuria. Toivottavasti teos lukijoiden mielestä myös pitää lupauksensa.
Se ”kaikki olennainen” pitää sisällään aika paljon. Vaikka mediaviestinnän usein ajatellaan olevan lähinnä tiedotteiden kirjoittamista, taitavasti tehty mediaviestintä on paljon muutakin. Siihen kuuluu runsaasti erilaisia alateemoja ja edelleen niiden alateemoja.
Teemoja, alateemoja ja ala-alateemoja kertyi tämän kirjan 324 sivulle sellainen määrä, että kustantajan markkinointitekstit ja edes sisällysluettelo eivät välttämättä pysty vastaamaan kaikkiin niihin kysymyksiin, joita potentiaalisella lukijalla saattaa olla mielessään tämän pohtiessa, kannattaako kirja lukea tai kuunnella (äänikirjakin on kuulemma aikanaan tulossa).
Päätin siksi julkaista blogissani eräänlaisen laajennetun sisällysluettelon, joka kertoo sisällysluettelossa nähtävien lukukohtaisten pääotsikoiden ja lukujen alaotsikoiden lisäksi myös vielä yhtä alemman otsikkotason aiheet. En nyt ihan kaikkia aiheita mutta ainakin ne tärkeimmät ja toiseksi tärkeimmät. Esittelyssä on myös useiden infoboksien ja listojen pointit ja monet keskeisimmät haastateltavat.
Jos tämä teos kiinnostaa, kannattaa lukea pieni präntti tämän postauksen lopusta. Siellä kerron, miten saat kirjasta 20 prosentin alennuksen kustantajan verkkokaupassa.
(Ymmärrän että se alennettukin hinta on monelle juuri nyt iso raha. Siinä tilanteessa suosittelen varaamaan sen kirjastosta. Ainakaan pk-seudun ja Pirkanmaan kirjastoissa ei vielä ole ihan hanskasta karannut varaustilanne.)
Pidemmittä esipuheitta, tästä kaikesta kirjassani on kyse:
LUKU 1. Johdanto: mitä ja miksi?
Tässä luvussa käydään läpi kirjan keskeisin sanasto. Kerrotaan, miksi tämä kirja on nyt tarpeellinen, vaikka onhan mediaviestinnästä ja -suhteista takavuosina muitakin kirjoja tehty.
Selitetään, miksi mediaviestintään kannattaa edelleen satsata, vaikka perinteisen median merkitys yhteiskunnassa on hieman hiipunut ja organisaatioilla on käytössään omiakin viestintäkanavia, joissa viestin saa kohdennettua suoraan kohderyhmälle ja juuri halutussa muodossa (mikä on perinteisessä mediassa epävarmempaa). Esitellään tuoreinta tutkimustietoa siitä, millainen valta journalismilla on edelleen yhteiskunnassamme ja havainnollistetaan asiaa muutamalla esimerkillä, kuten Kyrö Distillery Companyn silloisen markkinointijohtajan Mikko Koskisen selvityksellä siitä, miten suomalainen Napue-gin vuonna 2015 ponnahti suursuosioon nimenomaan mediahuomion ansiosta.
Väitetään, että hyvin tehty tiedote menee useinkin läpi toimituksen seulasta (melko yleinen käsitys on, että tiedotteita on lähes mahdotonta saada läpi). Perustellaan väite.
Kerrotaan, millä tavalla kirjoittaja uskoo, että mediaviestintäosaamisen paranemisen muuttaisi koko yhteiskuntaa paremmaksi (perimmäinen syy tämän kirjan tekemiselle).
LUKU 2. Media ja viestintä nyt
Tuoretta, ehkä-hyödyllistä taustatietoa viestijälle mediaviestinnän ”vastapuolesta” eli journalisteista ja toimituksista: tiedotusvälineiden määrä Suomessa; journalistien määrä; median talousvaikeudet, niiden syyt ja seuraukset; muutama rivi siitä, mitä koronaviruksen vaikutuksista toimitustyön toimintaedellytyksiin tiedettiin tai arveltiin keväällä 2020; median omistuksen keskittyminen ja sen vaikutukset mediaviestintään.
Toimittajiin kohdistuvan painostuksen määrä, tavat ja vaikutus toimitustyöhön; toimitusten ja toimittajien yhtäläisyydet (joita on vähän) ja eroavaisuudet eli alan monenkirjavuus; Journalistin ohjeet eli alan eettiset periaatteet (ja kuinka ne toteutuvat käytännössä). Yleisiä myyttejä mediasta. Spekulointia sen tulevaisuudesta. Valistunut ennuste tulevaisuustutkija Elina Hiltuselta.
Tutkimustietoa ja asiantuntija-arvioita viestintäalan kasvusta, nykytilasta sekä trendeistä. Ajankohtaisehko arvio ammattiviestijöiden määrästä; tietoa siitä, kuinka isossa roolissa mediaviestintä on viestintäväen tehtäväkentässä ja mitä kaikkea muuta he tekevät. Kaikenmoista numero- sun muuta tietoa viestintäalasta. Lyhyesti viestintäväen eettisistä ohjeista.
Selvitellään, millaiset välit journalisteilla ja viestijöillä ovat aiemmin olleet, millaisiksi ne ovat muuttuneet ja mitkä seikat ovat aiheuttaneet tämän muutoksen.
LUKU 3. Mediaviestinnän suunnittelu
Alussa kerrotaan tiiviisti viestintäsuunnitelman tai -strategian tekemisestä ja mediaviestinnän huomioimisesta siinä. Loput 3. luvusta keskittyy siihen, mitä kaikkea nimenomaan mediaviestinnän suunnittelussa on järkevää ja/tai mahdollista huomioida; joskin monia luvussa käsiteltyjä asioita on mahdollista soveltaa muuhunkin viestintään ja toimintaan.
3.1: Mediaviestinnän tavoitteet
Pari sanaa tarkoituksenmukaisten, realististen, mitattavien tavoitteiden asettamisesta. Välineitä yrityksen tai organisaation kiinnostavien ja merkityksellisten puolien arvioimiseen ja sitä kautta medianäkyvyyden mahdollisuuksien kasvattamiseen. Yrityksen tai muun tiedottavan tahon arvojen määrittely, entä arvojen näkyminen käytännössä ulospäin? Esimerkki siitä, kun julki lausutut arvot näkyvät toiminnassa ja viestinnässä; esimerkki siitä, kun eivät näy. Mitä paljon puhuttu avoimuus oikeastaan tarkoittaa ja mitä sen ehkä olisi hyvä tarkoittaa; entä mitä se ei voi tarkoittaa.
3.2: Tehtävä tuo viestille sisällön
Käsittelyssä paljon puhuttu purpose eli tarkoitus eli yrityksen tai muun toimijan tehtävä yhteiskunnassa. Kerrotaan, miksi ”yrityksen ainoa tehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa” on mediaviestinnän kannalta aika ankea ajatus. Pohdintaa ja asiantuntijalausuntoja siitä, miten yhteisö voi määritellä itselleen sellaisen tehtävän, että se kiinnostaa suurta yleisöä ja mediaa. Esimerkkejä kiinnostavista ja vähemmän kiinnostavista ”purposeista”.
Oman kiinnostavuuden arvioimisen haasteet ja ansat sekä vinkkejä niiden yli pääsemiseksi. Haastattelussa mm. Milttonin ansaitusta mediasta vastaava johtaja Ville Blåfield, viestintäyrittäjä, tietokirjailija Katleena Kortesuo ja viestintätoimisto Tekirin hallituksen puheenjohtaja Harri Saukkomaa. Koska pelkkä viestintä ei tee epäkiinnostavasta toiminnasta sen kiinnostavampaa, pohditaan hetki, millaisia muutoksia itse toimintaan voitaisiin tehdä ja kuinka sen tehtävää voitaisiin uudelleenmääritellä, ellei siinä vielä ole mitään ”mediaseksikästä”.
Ydinviestin määritteleminen ja sen soveltaminen mediaviestinnässä.
Huomautetaan, ettei viestin aiheella tarvitse olla valtavaa yhteiskunnallista merkittävyyttä, jotta viesti voi saada huomiota. Kerrotaan, miten kiinnostavuus on noussut uutiskriteerinä merkittävyyden rinnalle ja miten tätä voi olla mahdollista hyödyntää mediaviestinnässä. Asiaa myös median sisällöissä viime vuosina korostuneesta tarinallisuudesta ja sen hyödyntämisestä yhteydenpidossa journalisteihin.
Infoboksi nimeltä Tiedottajien epäkiinnostavat ikisuosikit, eli muutama tiedotteissa usein toistuva aihe, joilla voi olla vaikeaa herättää toimittajien kiinnostus.
3.3: Trendit ja megatrendit
Mediassa viime aikoina pinnalla olleita trendiaiheita + vinkkejä siihen, miten oma viesti kytketään johonkin näistä teemoista. Lisäksi esitellään globaalit, kaikkialla isosti ja oletettavasti pitkään vaikuttavat megatrendit. Pari esimerkkiä mediahuomion saamisesta, kun tiedotteen aihe on liittynyt megatrendeihin toimituksia ja yleisöä kiinnostavalla tavalla. Infoboksi, jossa muutama journalisti kertoo, millaiset aiheet ovat olleet paljon esillä heidän edustamissaan medioissa.
3.4: Kohteet ja kohdennus
Eli apua sen pohtimiseen, kenelle minkäkinlainen viesti kannattaa suunnata. Miten valitaan itselle keskeisimmät avainmediat, entä toissijaiset kohdemediat ja tapoja kohdemedioiden jaotteluun. Miten mitäkin näistä välineistä olisi kenties järkevää lähestyä? Esimerkki siitä, miten yhdestä ja samasta uutisaiheesta voidaan räätälöidä kiinnostava tiedote usean erilaisen kohdemedian tarpeisiin. Infoboksi nimeltä Apua mielikuvituskavereilta? pohdiskelee, kuinka toimitustyössä käytetyn mallilukijan ja markkinoinnissa hyödynnetyn ostajapersoonan konseptia voitaisiin kokeilla soveltaa mediaviestinnässä.
Kerrotaan vähän siitä, mihin osoitteisiin tiedote tai muu yhteydenotto kannattaa kohdentaa minkäkin tyyppisissä medioissa. Muistutetaan freelancereiden olemassaolosta ja annetaan vinkkejä heille suunnattuun tiedottamiseen. Mutkikas matka kohteeseen -niminen ala-alaluku kertoo yhteistoimituksista ja toimitusten välisestä sisältöyhteistyöstä sekä siitä, miten ilmiö kannattaa huomioida mediaviestinnässä.
Seuraava ala-alaluku kertoo kansainvälisestä mediaviestinnästä. Tässä osiossa asiantuntemustaan jakavat mm. kirjaa varten haastatellut Juha Rekola (Journalistiliiton kansainvälinen asiamies), Christina Forsgård (markkinointiviestinnän asiantuntija Netprofile Finland Oy:sta), Mikko Hyppönen (F-Securen tutkimusjohtaja) sekä Kaisa Lipponen (Pauligin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja).
Muutama sivu vaikuttaja-PR:stä eli siitä, miten tubettajilta, bloggaajilta ym. ei-journalistisilta mutta huippusuosituilta sisällöntuottajilta voi saada ansaittua eli maksutonta näkyvyyttä. Haastattelussa mm. Tekirin someasiantuntija Ville Kormilainen sekä muutama Misme Halosen tuoreehkosta Vaikuttajamarkkinointi-kirjasta (Alma Talent 2019) napattu vinkki.
GDPR:n keskeneräiset soveltamisohjeet -ala-alaluku kertaa, mikä olikaan GDPR eli EU:n yleinen tietosuoja-asetus? Entä mitä tällä hetkellä tiedämme siitä, kuinka se pitäisi huomioida mediaviestinnässä? Kun ei tämä laki sano mitään mediaviestinnästä, siinä on ristiriitoja kansallisen lainsäädäntömme kanssa ja sen tulkintaohjeet ovat kesken, kuinka voimme noudattaa sitä ja välttyä sanktioilta? Tämä osio on isossa kiitollisuudenvelassa haastattelun myöntäneelle ja käsikirjoitusta esilukeneelle tietosuojavaltuutetulle Reijo Aarniolle.
3.5: Kanavat ja välineet
Esittelyssä erilaiset tiedotejakelupalvelut: niiden edut verrattuna muihin välineisiin, mihin ne sopivat ja milloin niitä ei tarvita. Lyhyesti muutamista muista mediaviestintään soveltuvista välineistä, kuten somekanavista (joista pidemmin luvussa 5).
3.6: Oikea ajoitus
Eli milloin minkäkin tyyppiseen toimitukseen kannattaa olla yhteydessä missäkin tapauksessa. Median vuodenkierron huomioiminen viestintäsuunnittelussa. Miten suunnitella viestintään aiheita erilaisten tapahtumien sekä juhla- ja teemapäivien yhteyteen. Mediaviestinnän kannalta hyvät ja huonot viikonpäivät sekä kellon- ja vuodenajat. Esimerkkejä tosielämästä + haastatteluita eri toimitusten journalisteilta. Napakka nyrkkisääntö sen arvioimiseen, mikä on otollinen ajankohta tiedottaa.
Ajoitusta käsittelevässä alaluvussa käydään läpi myös sitä, onko tiedottamisen hyvä olla säännöllistä ja kuinka usein tiedotteita kannattaa lähettää. Sitten kerrotaan, mikä on embargo, miten se Suomessa toimii ja miten ja milloin sitä on hyvä hyödyntää.
Muistutetaan, että kaikkea ei voi etukäteen suunnitella ja ajoittaa, mutta kerrotaan, miten tähän ennustamattomuuteen voidaan kuitenkin sopeutua.
3.7: Viestinnän vastuunjako
Eväitä mediaviestinnän tiedous- ja kommentointivastuun jakamiseen. Tämän alaluvun ala-alaluvussa puolestaan kerrotaan median pyrkimyksistä tasa-arvoon ja moniäänisyyteen sekä siitä, miten tätä voitaisiin ehkä hyödyntää mediaviestinnässä. Haastattelussa HS:n päätoimittaja Anu Ubaud ja erästä tasa-arvohanketta Ylellä vetävä sisältöpäällikkö Heikki Valkama.
3.8: Varautukaa ko(l)huihin ja kriiseihin
Kehotetaan ihan lyhyesti miettimään etukäteen, miten toimitaan tiukassa paikassa, ja mieluiten ehkäisemään sellaiseen joutuminen. (Aiheesta pidemmin luvussa 8.)
3.9: Teot => maine => ansaittu julkisuus
Milttonin Ville Blåfield kertoo, mitä maine on, miten se muodostuu ja miten se vaikuttaa yrityksen tai organisaation saamaan näkyvyyteen.
Kirjan kolmas luku päättyy Seuraa ja opi -nimiseen sitaattikoosteeseen. Siinä viestijät ja journalistit nimeävät henkilöitä, yrityksiä ja organisaatioita, jotka hoitavat mediaviestintäänsä erityisen taitavasti ja joiden julkisia esiintymisiä seuraamalla tämän kirjan lukijakin saattaa oppia jotakin.
LUKU 4. Hyvä tiedote
Luku vastaa mm. seuraaviin kysymyksiin:
Mikä on tiedote?
Millaisiin tarkoituksiin se sopii?
Mitkä ovat hyvän tiedotteen piirteet?
Mikä on uutinen, mitä ovat uutiskriteerit, miksi viestijän on hyvä tuntea ne ja miten hän voi soveltaa tätä tietoa mediaviestinnässä?
Millaisista peruselementeistä tiedote muodostuu ja miten mistäkin elementistä saadaan mahdollisimman hyvä (osio sisältää runsaasti esimerkkejä hyvistä ja vähemmän hyvistä otsikoista, ingresseistä, leipäteksteistä ynnä muista elementeistä)?
Millaista on hyvä tiedotekieli ja millaista ilmaisua kannattaa välttää (paljon tosielämästä lainattuja ja kuvitteellisia mutta tositapauksien inspiroimia esimerkkejä; asiantuntijana lainataan tai siteerataan mm. Tampereen yliopiston entistä journalistisen kielen lehtoria Sirkka Wahlsténia sekä Kotimaisten kielten keskuksen kielenhuoltoasiantuntijaa Salli Kankaanpäätä)?
Miten erilaiset liitetiedostot (valokuvat, kuvitus ja grafiikka, video jne.) tukevat tiedotteen viestiä; miten tätä materiaalia tuotetaan, teetetään ja käytetään?
Mitä ovat käyttö- ja tekijänoikeudet ja miten ne on syytä ottaa huomioon tiedotteessa ja sen liitteissä?
Miten välttää tiedotteeni päätyminen toimittajan roskapostikansioon?
Entäpä paperikirjeet, lahjat ja tuotenäytteet – milloin niillä kannattaa tukea digitaalista tiedottamista tai korvata se?
Miten journalistit ja viestintäammattilaiset vastaavat, kun heiltä kysyy, millainen on hyvä tiedote?
LUKU 5. Muut keinot
Tässä luvussa käsitellään tiedotteen ohella käytettyjä muita keinoja mediahuomion saamiseen. Luvun alalukuja ja -teemoja ovat mm.:
- journalistien henkilökohtainen kontaktointi, sen eri tavat sekä hyvät ja huonot käytännöt;
- mediasuhteiden merkitys viestijälle – miten niitä luodaan ja onko se ehdottoman tärkeää plus 13 yleistä virhettä, joilla viestijät vaikeuttavat hyvien sellaisten muodostumista + viestintäalan huippunimien näkemyksiä siitä, mitä hyvät mediasuhteet vaativat viestijältä;
- aiheen mediakohtainen räätälöinti – sisältää mm. muistelmia eräästä kampanjasta, jossa aihetta jokseenkin onnistuneesti räätälöitiin kullekin kohdemedialle sopivaksi;
- tiedotus- ja muut tilaisuudet: kannattaako sellaisia enää järjestää (koska toimittajat yhä harvemmin ehtivät niihin) ja jos joskus kannattaa niin milloin ja miten;
- sosiaalisen median käyttäminen mediaviestinnässä;
- yleisönosastojen hyödyntäminen, josta myös eräs jokseenkin vaikuttava tositarina;
- vinkkejä PR-stunttien eli omaperäisten julkisuustempausten järjestämiseen – mukana runsaasti esimerkkejä siitä, miten erilaisilla kekseliäillä ratkaisuilla on saatu mediahuomiota sekä analyysia siitä, mikä näissä tempauksissa on ollut median kannalta kiinnostavaa (osa tarinoista on sellaisia, että julkisuuteen on ajauduttu luultavimmin vahingossa, mutta nämäkin caset sisältävät opetuksia luovuuden hyödyntämisestä)
LUKU 6. Onnistunut haastattelu
Tapoja valmistautua haastatteluun.
Keinoja hoitaa itse haastattelutilanne hyvin. Tietoa toimittajien moninaisista haastattelutekniikoista – kuinka tunnistaa ovelat tiedonlypsykikat ja varoa puhumasta sivu suunsa? Erittelyssä myös kokeneiden haastateltavien käyttämiä kysymyksenkiertelytekniikoita. Kerrotaan, milloin kysymykseen ei tarvitse eikä kannata vastata ja miten vastaamattomuus on parasta perustella.
Miten toimia haastattelun jälkeen, ennen jutun julkaisua? Mitkä ovat haastateltavan ja toimittajan oikeudet sekä velvollisuudet tässä vaiheessa?
Mitä sitten, kun juttu on julkaistu? Kannattaako nostaa meteli ja esim. syyttää toimittajaa valehtelusta, jos jutun sävy ei miellytä? Entä jos jutussa on todellisia, yksilöitäviä asiavirheitä?
Mitenkäs sitten viestintäpäälliköt, promoottorit ja erityisavustajat, joita harvoin haastatellaan ja jotka silti usein sotkeutuvat prosessiin mm. olemalla mukana haastattelutilanteessa ja esittämällä toimittajalle muokkaustoiveita tai jopa -vaatimuksia? Kerrotaan, milloin ja miten nämä takapirut voivat parhaiten tukea haastateltavaa, olla hyödyksi jutun teossa ja parantaa mahdollisuuksia siihen, että haastateltavalta pyydetään haastattelua toistekin.
Haastatteluprosessin eri vaiheisiin liittyviä vinkkejä havainnollistetaan monenlaisilla esimerkeillä, niin onnistuneista kuin epäonnistuneistakin haastatteluista. 6. luvun asiantuntijalähteinä ovat mm. Tekirin Harri Saukkomaa, Verisuren viestintäpäällikkönä haastatteluhetkellä toiminut Titta Jaakkola, Tampereen yliopiston puheviestinnän professori Pekka Isotalus, viestintäyrittäjä, tietokirjailija Katleena Kortesuo sekä Pohjoisranta BCW:n viestintäkonsultit Jarno Forssell ja Esa Laurila. Myös monenlaista kirjallista lähdeaineistoa on hyödynnetty tässä, kuten muissakin luvuissa.
LUKU 7. Asiantuntijana julkisuudessa
Kerrotaan, miten tullaan oman toimialan spokespersoniksi eli puhehenkilöksi, jota toimittajat haluavat vuodesta toiseen haastatella, kun tarvitsevat juttuunsa asiantuntijan lausuntoa. Mitkä ovat spokespersonin tyypillisiä piirteitä, asenteita ja käyttäytymismalleja kontaktissa journalistien kanssa? Miten asiantuntija muodostaa parhaat mahdolliset mediasuhteet? Miten viestinnän ammattilainen voi tukea toimiala-asiantuntijaa tämän julkisissa esiintymisissä?
Kirjoittajan käsittelyssä käyvät myös julkisuuden vaarat ja varjopuolet, kuten mediakohut. Selitetään, miten sellaisen riski voidaan minimoida ja pitää yleisön huomio asiantuntijan asiantuntemuksessa, tämän toimialassa sekä tämän edustamassa organisaatiossa. Jos kohun keskushenkilöksi kuitenkin joutuu, miten siihen voi olla hyvä suhtautua ja kuinka siitä selviää?
Alaluku nimeltä Nyt puhuu puhehenkilö antaa seitsemän spokespersonin kertoa itse oman tarinansa: miten he ovat päätyneet julkisuuteen ja pysyneet siellä vuosia tai jopa vuosikymmeniä? Miten he hoitavat mediasuhteitaan ja suhtautuvat journalisteihin? Miten heidän mielestään julkisuudessa kannattaa olla (runsaasti soveltamiskelpoista hyötytietoa julkisuuteen pyrkivälle lukijalle)? Tässä osiossa pääsevät ääneen:
- F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen
- Greenpeacen entinen maajohtaja Sini Harkki (siirtyi haastattelun jälkeen muihin tehtäviin)
- Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen
- Vuokraturvan toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola
- Mm. kriisiviestinnän usein haastateltu asiantuntija Katleena Kortesuo
- Väestöliiton väestöntutkimuslaitoksen tutkimusprofessori Osmo Kontula
- Avaruustähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja
LUKU 8. Kriisiviestintä
Aluksi määritellään kriisi. Kerrotaan, miten sellaisen tunnistaa ja erottaa muista harmillisista tilanteista. Kerrotaan, mitä ikävää voi seurata siitä, ettei kriisin käsitettä ole ihan ymmärretty ja että jokaista pientä somekohua ryhdytään ratkomaan kriisiviestinnän keinoin.
Selitetään, miten kriisiin voidaan varautua ja kriisiviestintää voidaan suunnitella sitten, kun kriisin määritelmä on kaikille riittävän selvä). Vinkkejä mm. kommentointi- ja muun vastuun jakamiseen, kriisiviestinnän kohderyhmien (joista media ei useinkaan ole läheskään tärkein) määrittelyyn sekä kriisien ehkäisemiseen. Kerrotaan, millainen viestintä (tai sen puute) todennäköisesti pahentaa kriisiä entisestään. Tuoreehkoja tositarinoita putkeen ja pieleen menneestä kriisiviestinnästä.
Kannustetaan kriisien ehkäisemiseen.
Lukua kirjoitettaessa on hyödynnetty etenkin Tekirin toimitusjohtajan Mikko Hämeenniemen, viestintäasiantuntija Katleena Kortesuon sekä Pohjoisranta BCW:n viestintäkonsulttien tietämystä.
LUKU 9. Mediaseuranta ja tulosten arviointi
Kirjan viimeisessä eli tässä luvussa käsitellään ja esitellään:
- mediaviestinnän tulosten seuraamisen teknisiä apuvälineitä eli eri palveluntarjoajien myymiä mediaseurantapalveluita: minkä nimisiä palveluita markkinoilla on, mitä kaikkea niillä on mahdollista seurata ja mitata, millaisia puutteita niissä on;
- tapoja hyödyntää seurannasta saatua dataa, mitä muuta kannattaa seurata kuin julkaistujen juttujen määrää, mikä voi olla syynä kun näkyvyyttä ei saatukaan, miten analytiikan perusteella voidaan kehittää organisaation viestintää ja muuta toimintaa;
- näkyvyyden vaikutusten seuraamista ja mittaamista – onko syytä olettaa ennalta että julkisuus näkyy kassavirrassa tai jäsentilastoissa (muistutetaan myös että mediahuomion vaikutukset voivat olla kielteisiäkin);
- (lyhyesti) muita viestinnän ja markkinoinnin keinoja, joita ei sovi laiminlyödä vaikka mediaviestintään kuinka hurahtaisi;
- kärsivällisyyttä, jota edellytetään, kun rakennetaan mediaa kiinnostavaa asiantuntijaprofiilia;
- niitä mm. imagoon ja kiinnostavuuteen liittyviä hyötyjä, joita mediaviestintään panostaminen tuottaa omissa viestintäkanavissa silloinkin, kun ansaittu julkisuus jää saamatta… ja sitä, että kun olet tehnyt itsestäsi tai organisaatiostasi riittävän kiinnostavan kohderyhmäsi silmissä, lopulta journalistitkaan eivät enää voi sivuuttaa olemassaoloasi.
Lähteet
Sisältää:
- Laskujeni mukaan 75 haastateltavaa: journalisteja, ammattiviestijöitä, lainoppineita, tutkijoita, eri toimialojen tunnetuimpia spokespersoneita, ammattijärjestöjen ja ammatillisten yhdistysten edustajia sekä muita asiantuntijoita. (Lähdeluettelosta puuttuvat ne pari henkilöä, jotka antoivat haastattelun anonyymisti, sekä kymmeniä ihmisiä, joita en varsinaisesti haastatellut vaan jututin taustatiedoksi. Plus monia muita, jotka olivat eri tavoin avuksi tätä kirjaa tehtäessä.)
- Sivun verran journalismia, PR:ää ja muuta joukkoviestintää käsittelevää kirjallisuutta.
- Reilut kaksi sivua tutkimuksia, tilastoja ja selvityksiä.
- Viisi sivua journalistisissa tiedotusvälineissä julkaistuja juttuja.
- Kolmisen sivua muita lähteitä.
PS: Jos tällä tai jollain muulla perusteella satuit kiinnostumaan kirjasta, tiesitkö, että se on jo ennakkotilattavissa Alma Talentin verkkokaupassa?
PPS: Reilu vuosi kirjan julkaisun jälkeen lisättäköön, että tältä sivulta löydät mm. otteita kirja-arvioista ja lukijoilta saadusta palautteesta.
PPPS: Älä sitten hirveästi huutele tästä, mutta on olemassa alennuskoodi, jolla saa tämän kirjan hinnasta 20 prosentin alennuksen edellä mainitussa verkkokaupassa. Saat alennuskoodin pyytämällä sitä minulta sähköpostitse: jaakko@njkl.fi. En lisää sinua spämmilistoille, en myy kellekään osoitettasi enkä käytä sitä muutenkaan mihinkään. Yritän vain muodostaa käsitystä siitä, kuinka paljon kirjani kiinnostaa, enkä uskalla laittaa koodia ainakaan vielä ihan julkiseen jakoon.
”Lukeminen kannattaa aina.”
– Jörn Donner