Tätä tarkoittaa ”megatrendi” ja näin se kannattaa huomioida viestinnässä

Jaakko Kilpeläinen
Kirjoittaja
Jaakko Kilpeläinen
Julkaistu
10.2.2021

Jatketaan vielä tänään sillä samalla tiellä, jonne toissa päivänä käännyimme ja jolla eilisenkin pysyimme.

Toissa päivänähän siis puhuimme viestien aiheiden kytkemisestä sellaisiin ikiaikaisiin kattoteemoihin, jotka kiinnostavat aina useimpia kaikkialla. Eilen puolestaan aiheenamme oli ratsastaminen paikallisemmilla, oletettavasti lyhytikäisemmillä trendeillä ja ilmiöillä.

Tänään puhutaan vähän isommista trendeistä kuin eilen. Eli megatrendeistä. Megatrendi-sanan merkitys on hyvä sisäistää ja selvittää, mitä megatrendit ovat. Siitä voi joku joskus saada viestintäänsä aika tujunkin satsin lisävirtaa.

Tulevaisuustutkija Elina Hiltusen mukaan kaupungistuminen on yksi kymmenestä megatrendistä.

Tulevaisuustutkija Elina Hiltunen määrittelee Tulossa huomenna -kirjassaan (Docendo 2019) megatrendin näin: ”pidempään vallalla ollut suuren luokan trendi, joka vaikuttaa ympäri maapalloa. Megatrendin voidaan olettaa jatkuvan vuosikausia, ellei tapahdu jotakin radikaalia ja yllättävää, joka kääntää megatrendin suunnan.”

Megatrendi määritellään eri lähteissä vähän eri tavalla, ja eri tahojen megatrendilistat koostuvat vähän eri ilmiöistä. Joissain ei-kovin-vakavasti otettavissa lähteissä kuten viihdelehdissä ja somessa megatrendiksi saatetaan kutsua mitä tahansa muoti-ilmiötä. Olen viime aikoina kuullut megatrendiksi väitettävän muun muassa kuuntelemista, uupumusta ja puhvihihoja!

Jos yhtä tietolähdettä megatrendien perusteelliseksi sisäistämiseksi pitäisi suositella, suosittelisin tulevaisuustutkija Hiltusen edellä mainittua tietokirjaa. Sen mukaan megatrendejä on kymmenen, niiden joukossa muun muassa ilmastonmuutos, kaupungistuminen ja digitalisaatio.

Tulevaisuustutkija Hiltusen megatrendilistalla on myös väestörakenteen muutos – eli väestön ikääntyminen.

Täydellinen lista megatrendeistä on siis muun muassa tuossa Hiltusen kirjassa. itsekin käsittelen ne kaikki tiiviisti omassa Ansaittu julkisuus -kirjassani. Samassa yhteydessä annan kohtalaisen konkreettisia esimerkkejä ja ideoita siihen, kuinka megatrendejä voisi (media)viestinnässä hyödyntää.

Tässä parhaillaan lukemassasi vinkkisarjassa saa nyt tällä kertaa riittää se suositus, että perehdy niihin megatrendeihin ja mieti, miten voisit omassa viestinnässäsi huomioida ne.

Mahdollisuudet esim. medianäkyvyyteen voivat nousta kummasti sillä, joka kykenee esimerkiksi suunnittelemaan tulevia tiedoteaiheita eri megatrendejä ja niihin liittyviä ennusteita pohtimalla.

Samoin paranee huomion todennäköisyys viestijällä, joka pystyy ymmärrettävästi selittämään viestin vastaanottajalle, millaisiin valtaviin globaaleihin kehityskulkuihin organisaatiomme toiminta ja tämäkin viesti liittyy.


Tämä oli 41. vinkki 365-osaisessa vinkkisarjassamme. Sen ideana on julkaista uusi viestintä- tai markkinointivinkki joka päivä vuoden 2021 ajan. Lisätietoja hankkeesta saat klikkaamalla tästä.

Blogin pääsivulle