”Sisältömarkkinointi on tie laatutietoisen kuluttajan sydämeen”

Jaakko Kilpeläinen
Kirjoittaja
Jaakko Kilpeläinen
Julkaistu
16.2.2021

Potentiaaliselle asiakkalle kannattaa tarjota jotakin arvokasta jo siinä vaiheessa, kun hän vasta harkitsee ostopäätöstään. Sisältömarkkinointi on yksi parhaista keinoista tähän.

”Sisältömarkkinointi on tie laatutietoisen kuluttajan sydämeen”, muotoilevat kirjoittajat Hakola, Hiila ja Rummukainen kirjassaan Sisältömarkkinoinnin työkalut (Alma Talent 2019).

Otin artikkelikuvaksi Yhteishyvä-lehden siltä varalta, että jollekin olisi ennestään täysin epäselvää, mitä sisältömarkkinointi käytännössä on. S-ryhmän kustantama ja julkaisema Yhteishyvähän on paitsi Suomen luetuin aikakauslehti, myös mainio esimerkki sisältömarkkinoinnista.

Sisältömarkkinointi, kuten tämän Yhteishyvänkin sisältö, on kiinnostavaa tai hyödyllistä, usein monin tavoin journalismin kaltaista sisältöä, joka ei suoraan pyri myymään lukijalleen mitään, ainakaan ihan joka jutussa.

Perimmäinen tarkoitus on tuottaa rahaa

Mutta ihan puhdasta journalismiakaan tällaiset julkaisut eivät ole. Niiden tarkoitus voi olla esimerkiksi pitää lehteä kustantavan yhtiön nimi lukijan mielessä, kiillottaa julkaisijan brändiä, rakentaa luottamusta julkaisijan ja lukijan välille ja niin edelleen.

Verkossa julkaistujen sisältömarkkinointisisältöjen keskeinen tehtävä on myös lisätä todennäköisyyttä sille, että satunnainen surffailija löytäisi juuri sinun sivustosi googlatessaan vastausta johonkin kysymykseen. Tätä on hakukoneoptimointi eli SEO (Search Engine Optimization), jota 365 vinkkiä -sarjamme käsittelee tarkemmin toiste.

Perimmäinen tarkioitus Yhteishyvällä ja muulla sisältömarkkinoinnilla lienee tuoda isompia numeroita sinne ”viivan alle”.

Eli lisää rahaa.

Tämäkin blogi, jota juuri luet, on sisältömarkkinointia. Yritän kirjoittaa kiinnostavasti, tarjota lukijalleni ilmaiseksi jotain käyttökelpoista enkä läheskään joka julkaisussa yritä myydä mitään.

Samalla haluan kuitenkin rakentaa asiantuntijaprofiiliani, tuoda firmalle tunnettuutta, parantaa Näkyyn ja Kuuluun sijoitusta hakukoneiden listauksissa ja lopultakin saada osaamistani kaupaksi.

Tämä blogihan on siis ihan kuin Yhteishyvävähän vaan pienemmässä mittakaavassa.

Jos maltat mielesi, avaamme kuluvan vuoden myöhemmissä vinkeissämme tarkemmin sitä, mitä on sisältömarkkinointi ja miten sitä tehdään. Jos et malta, KVG.

Blogin pääsivulle