Ikea-efekti eli vaadittavan vaivan suhde haluttavuuteen

Jaakko Kilpeläinen
Kirjoittaja
Jaakko Kilpeläinen
Julkaistu
18.9.2021

Näkemys, jonka mukaan kuluttajat haluavat yhä vaivattomampia tuotteita, on vähän yksipuolinen. Tuotekehittelijät, myyjät ja markkinoijat tuntevat nimittäin myös Ikea-efektin.

Eli sen, että kun tuote on vaikeasti saatavilla tai sen eteen joutuu muutoin näkemään vaivaa, niin se koetaan arvokkaampana ja siitä ehkä maksetaan enemmän kuin jostakin, mikä on käyttövalmista liian helposti.

Minna Killström kertoo Vetoa tunteisiin kirjassaan esimerkin valmistaikinajauhosta joka muuttui kuluttajille entistä houkuttelevammaksi, kun siitä poistettiin muna- ja maitojauho, minkä jälkeen muna ja maito oli lisättävä itse, jos niitä piti tarpeellisina. (Jauhoseos saattoi tällöin muuttua houkuttelevammaksi myös vegaaneille, ellei siinä ollut jäljellä eläinperäisiä ainesosia, joita vegaanit eivät leipomuksiinsa kaipaa.)

Mutta tasapaino tähän pitää löytää: liian vaivalloinen tuote ei enää olekaan haluttava.

Blogin pääsivulle